Maatalousyrittäjä on eroamassa yhteisymmärryksessä, pariskunnalla on kaksi tytärtä. Hän päättää hakeutua avun piiriin, koska hänen avioliittonsa on epäonnistunut, hän tuntee itsensä turhautuneeksi ja kykenemättömäksi ottamaan tyttöjen yhteishuoltajuutta, ja hänen maaseutuympäristönsä hyvin pienessä kylässä saa hänet tuntemaan itsensä rajoittuneeksi. ”Minulla ei ole ketään, jonka kanssa mennä ulos ja aktivoida minua”. Lisäksi maanviljelijällä on rappeuttava sairaus.
Aloitimme työskentelyn rutiineja koskevan kysymyksen parissa, jotta opimme, miten hallita kotitöitä ja ottaa tytöt mukaan. Niiden lasten auttamiseksi, jotka eivät ole sopeutuneet hyvin eron jälkeiseen muutokseen, vanhempien kesken sovitaan, että myös lapset osallistuvat neuvontaan.
Tästä tilanteesta ja rappeutuvasta sairaudesta huolimatta maanviljelijä jatkoi maatilansa hoitamista. Maatila on suuri ja antaa hänelle taloudellista turvaa.
Aluksi hän alkoi sopeutua uuteen tilanteeseen, mutta ensimmäisten kuukausien jälkeen, jolloin kaikki sujui melko hyvin, hän kävi lääkärintarkastuksessa, jossa todettiin, että hänen rappeuttavan sairauden eteneminen oli kiihtynyt, minkä seurauksena hän menetti kokonaan näön toisesta silmästä ja osittain toisesta silmästä. Tämä johti siihen, että viranomaiset tunnustivat pysyvän työkyvyttömyyden.
Lopulta maanviljelijä on eronnut, hänen on hallinnoitava suurta kiinteistöä, hänellä on kaksi tytärtä (6- ja 10-vuotiaat) ja hän on pysyvästi vammautunut rappeuttavan sairauden vuoksi. Tämä merkitsi radikaalia muutosta hänen elämässään. Hänen sanoin: ”Mitä minä teen elämälläni?” ”Tunnen itseni häädetyksi”: Sosiaalisesti, koska hän koki, että hänen ystävänsä ovat lähteneet kylästä, häädetty perheestään, koska hän tunsi itsensä yksinäiseksi eron jälkeen, ja fyysisesti, koska hänellä on etenevä sairaus, joka hänellä oli todettu.
Hän myönsi, että hänen on luovuttava työstä ja irtisanottava vuokrasopimukset, hän ei enää tee töitä kolmansille osapuolille ja hänen oli vuokrattava omaisuuttaan sukulaiselle. Hän muuttui aktiivisesta ja itsenäisestä maanviljelijästä, jolla oli suunnitelmia ja tavoitteita, henkilöksi, jolla on fyysisiä rajoitteita, jotka estävät häntä työskentelemästä. Hänen ammatilliset mahdollisuutensa ovat hyvin rajalliset, hän sanoi ”mitä minulle jää; myydä kuponkeja 40-vuotiaana”, hän haluaa tuntea itsensä aktiiviseksi ”en voi olla työtön”. Hän on muuttunut aktiivisesta ihmisestä passiiviseksi pakon edessä.
Tässä tapauksessa maaseudulta lähtöisin oleminen pakottaa hänet pysymään maaseutuympäristössä. Tässä tapauksessa hän ei edes maanviljelijänä tunne oloaan tyytyväiseksi, hän ei koe saavansa tyydytystä kontaktista muihin ihmisiin, hän ei löydä tyydytystä tekemästään työstä.
